Tunnustukseni ja muun elämän (opinnäytetyö koulussa) jalkoihin jäi tämä blogi. Häkellyin omasta paljastuksestani, etten enää osannut kirjoittaa tänne. Ja pikään oli, etten edes uskaltanut vilkaista onko tullut kommentteja. Ja olihan niitä tullut! <3 teille jokaiselle
Kerään ne esiin eri kirjoitusten alta ja vastailen niihin tässä:
The TT Allan: Elinkautinen ropsahti, juu. Vaikkakin on toivoa josko tästä pääsisi ehdolliselle ja saisi lääkkeitä vähennettyä, toivon luotan. Mutta katsotaan. Koitan olla ylpeämpi :) Olethan sinäkin :)
Minulle itselleni on ollut suuri helpotus puhua ja julistaa omaa hulluuttani ihan julkisesti.
Minulle paljon suurempi vaiva ja stressi jos rupeisin sitä peittämään ja näyttelemään ns. normaalia.
Kaikille olen kirkkain silmin pystynyt oman diagnoosini kertoa ja se on minulle helpotus. Ei se ole minun asia mitä ulkomaailma siitä ajattelee...
Olen itseni ja se itselleni jo paljon.
Jos on heikkouksia ja hulluutta niin olkoot.
Näillä eväillä on elettävä, mutta rehellisyys itselle ja itsensä hyväksyntä on elin ehtoja......
Hattu en ole hulluuttani itselleni toivonut, mutta ylpeänä sen kannan koska se taakakseni koitunut! "TT Allan
Sumea: Diagnoosi on sana paperilla niin minäkin ajattelen. Ei sen enempää. Se siinä vaan on, että se on leima, josta on vaikea pyristellä eroon. Yritän. Sinullekin ajatukseni :)
Possumi: Voi pientä Arttua! Lapsen sairastuminen on varmasti kauheimpia asioita tässä yhteiskunnassa. Lähetän voimia!
Vakiolukija: Nyt ymmärsin :) Aurinkoja!
The TT Allan: Juu kyllä täällä ollaan. Ei vaan ole tehnyt mieli kirjoittaa vähään aikaan. Mutta nyt taas :)
Veeruska-Vertti rakkaani! Anna anteeksi tauko! Minulla sähköpostifobia enkä ole saanut kirjoitettua. Koitan ryhdistäytyä. Miten menee? <3
Kommentit