Viisi yhteistä vuotta. Viisi vuotta sitten pääsin/jouduin pois osastolta, heinäkuun viimeinen päivä. Minua oli säilytetty siellä kaksi ja puoli kuukautta ja täysin väärällä diagnoosilla. Diagnoosini oli sekamuotoinen persoonallisuushäiriö rajatila piirtein ja lääkityksenä jotain epämääräistä muttei neuroleptejä, joita olisin tarvinnut, olinhan psykoosissa, tosin en osastonlääkärin mielestä. Tästä varmaan olen kirjoittanut aiemminkin ja nyt piti kirjoittaa aa:sta...

Olen tuntenut aa:n lukiosta. Olimme samalla luokalla muttemme sanaakaan vaihtaneet lukion aikana. aa oli eturivin nörtti ja minä takarivin angstinen kapinallinen. Lukiotovereihin jos törmäämme, ovat he vilpittömän hämmentyneitä; olemme taatusti epätodennäköisin pari. 

Pari vuotta lukion jälkeen en edes tunnistanut aa:ta baarissa. Olimme ystäväporukalla liikenteessä, joista puolet olivat luokkatovereitani. Yksi heistä tunnisti aa:n ja menimme hänen kanssaan juttelemaan jotain humalaista ja taatusti typerää. Se oli ensimmäinen kerta kun puhuimme toisillemme jotain.

Seurustelin silloisen kihlattuni kanssa ja aa tuli elämääni ystävänä. Näimme aina baareissa ja kerran hän tuli laittamaan tietokonettani kuntoon. Asuin yksin vaikka seurustelin ja suhde oli todella huonossa jamassa. aa ystävystyi myös parhaiden ystävieni kanssa (kuinka onkaan kummaa, miten he eivät nykyään tule oikein toimeen?!) Minä ihastuin aa:han jo silloin (vaikka seurustelinkin, hyi minua) ja aa minuun. Mutta aikamme ei ollut vielä silloin.

Tapahtui ikäviä asioita ja ystävyytemme haurastui. Erosin kihlatustani jouluna 1998. aa teki siirtonsa ja laittoi postiluukusta kultaisen kaulanauhan minulle joululahjaksi. Mutta minä olin jo ihastunut toiseen. Ja aloin myös olla aika sairas. Välimme katkesivat kolmeksi vuodeksi.

Sitten palaammekin siihen mistä kaikki alkoi... Kesällä 2001 minä olin ollut säilytyksessä suljetulla osastolla 2,5 kuukautta. aa tiesi siitä (ystävämme, jotka eivät käyneet minua edes katsomassa, olivat kertoneet hänelle tilastani) ja tuli osastolle minua tapaamaan. Ystävyys oli sinetöity jälleen.

Osastolta pääsyn jälkeen olin ihan yhtä huonossa kunnossa kuin sinne mennessäkin. Olin psykoosissa, äärimmäisen itsetuhoinen, ahdistunut ja vedin sienenä viinaa. Aivan sekaisin! Ja aa tuli ja rakasti minua silti.

Eräänä elokuisena iltana 2001 minä tunnustin rakkauteni hänelle. Menimme metsään kävelylle ja siellä hän ujosti suuteli minua

Alkumme ei ollut helppo! Minä olin edelleen hyvin sairas. Syksyllä kuitenkin tapahtui käänne: vihdoin minut diagnosoitiin oikein: skitsofrenia. Ja vihdoin minua alettiin hoitaa kunnolla. Lääkitys määriteltiin -neuroleptejä ja niiden avulla ja aa:n upealla tuella minä aloin parantumaan. Se tapahtui hitaasti ja on hieman kesken vieläkin, mutta aa ei väistynyt viereltäni.

Nyt viisi vuotta myöhemmin minä olen lähes terve. Olen monesta kiitollinen aa:lle, moni ei sitä olisi jaksanut.

Kiitos rakkaani kaikesta tuestasi, rakkaudestasi ja anteliaisuudesta!