Tulipa pidettyä pitkä tauko... Hengissä edelleen ja kohtalaisissa voimissa.
Valmistuin koulustani tuossa keväällä ja nyt olen lomaillut ja ollut tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Luovuuskin on lomalla eli ei ole tullut sivellintä käteen otettua. Mutta nyt on alkanut paukkua inspiraatiota siihen tahtiin, että työhön on päästävä käsiksi.
Koko kesän olen ollut vaihtelevasti masentunut. Kävin välillä varsin syvällä. Ja sitten on ollut hyviä jaksoja. Ammatillinen kriisi valmistumisen johdosta on tuottanut hämmentynyttä mieltä: nytkö sitä pitäisi jotenkin työllistää itsensä? Luovalla alalla se onkin monimutkaisempi prosessi. Enkä taida ihan vielä olla edes työkykyinenkään täysin.
Olen hakenut kolmeen jatko-opiskelupaikkaan. Kahteen en päässyt, kolmannesta odottelen tuloksia. Tulevat varmaan ensi viikolla. Jos en pääse sinnekään, täytyy identifioitua ihan oikesti vapaaksi taiteilijaksi ja vaan maalata sydämensä kyllyydestä. Eipä ole huono vaihtoehto tuokaan
Kommentit